maanantai 28. syyskuuta 2015

Kanootinsärkijät ja Napaketut syysretkellä Luotosella 26.-27.9.2015

Suoritimme seikkailija osioon kuuluvaa laavulla yöpymistä syyskuussa  Kiehisten majalla Luotosella. Mukana oli 10 poikaa, ohjaajista Erja ja vanhemmista Sanna ja JP . Kiitos heille, kun lähtivät mukaan ja mahdollistivat meidän syysretken! Pojat kokkaisivat itse suunnittelemansa ruuat ja muutenkin tekivät kaikki leirityöt itse. Suosituin homma oli halkojen hakkaminen ja tiskivesien lämmitys, Näihin töihin oli halukkuutta enemmän kuin töitä.

Kolo illassa harjoiteltiin makuupussin pakkamista, ettei Erjan tarvitse pakata kaikille makuupusseja kotiin lähdettäessä

Jokainen poika tykkäsivät oikeista hommista; halonhakkuusta , veden kantamisesta ja lämmittämisestä

Sanna opetti pojille veden lämmitystä

Master chefit maistelevat tuotoksiaan, italianpataa

Nuotionpohjan kaivantaa, laavut jo pystyssä

Sanna ja Jp olivat leirillä ohjaajina Erjan lisäksi

Pojilla oli kova työ saada myrskylyhdyt kuntoon ennen pimeää

Loimulohta sovelletusti, päivälliseksi, herkullista !

Komea kuutamo yö, mutta ei jaksettu valvoa ja ihailla kuuta

Yö tulet, aikuiset olivat "tyhmiä" ja eivät herättäneet lapsia kipinään

Leirillä tiskaminen sujuu ilman mutinoita
Kuvat: Erja Kuronen