tiistai 17. toukokuuta 2016

Napakettujen ja Kanootinsärkijöiden kevätretki Vaikkojoelle 14.-15.5.

Napakettujen ja Kanootinsärkijöiden kevätretki pidettiin tänä keväänä Vaikkojoen rannalla Rakkinekosken laavulla. Yöpyminen oli puolijoukkueteltassa ja tällä kertaa pojat saivat itse pitää kaminan lämpimänä ja vuorotella kipinässä. Lauantaina kävimme siirtolohkareilla sekä Makkarasärkällä paistamassa makkarat ja teimme kaarnaveneitä. Sunnuntaina kävelimme läheiselle uimarannalle, jonne matkalla näimme suden ja hirven jälkiä.


Leirimaisemia 





Matkalla Makkarasärkälle

Siirtolohkareilla




Kaarnaveneiden uittoa

Ruoanlaittopuuhissa
Lettujenpaistoa
  
Tässä valmistuu kehikko kaminan ympärille

Kuvat: Erja Kuronen ja Anni Pertta Saukkonen


keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Näytelmiä Pyhästä Yrjöstä

Partioviikon ja Yrjönpäivän kunniaksi Napaketut ja Kanootinsärkijät tekivät näytelmiä Pyhän Yrjön tarinasta. Toinen ryhmä esitti tarinan vanhanaikaisesti, toinen taas modernisti. Lyhyestä harjoitteluajasta huolimatta pojat saivat hienoja näytelmiä aikaan. Näytelmät esitettiin partioillassa vanhemmille, vetäjien mokan takia partioviikon jälkeen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ensin nähtiin vanhanaikainen versio.





Ja sen jälkeen moderni.



Kuvat: Anni Pertta Saukkonen

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Napaketut ja Kanootinsärkijät ulkoilemassa 14.2.2016 Juankosken Kuntoilijoiden Angry Birds Go Snow tapahtumassa


Kävimme Juankosken Kuntoilijoiden Angry Birds go snow tapahtumassa Pappilanmäellä. Ensimmäiseksi testasimme rollaattorirataa pienen kisailun nimissä. Väinö oli tänään nopein rollaatorikuski. Sitten menimme temppuradalle ja ritsoilla ampumaan, missä pojat olisivat viihtyneet vaikka kuinka kauan. Pojat testasivat lumikenkäilyä ja viihtyivät lintujen heittopisteellä ja lopuksi pulkkamäessä.
Temppuradalla sai mönkiä

Pojat jonottivat nätisti omaa vuoroaan temppuradalle
Lauri ja Aaron pääsivät poseraamaan maskotin kanssa suoritettuaan temppuradan

Juho löysi kaikki kuusi "birdsiä"
Testasimme lumikenkäilyä
Lintujen heittely oli kivaa ja varsinkin, ,kun pääsi makoilemaan heittoliinan alle:)
kuvat:Erja Kuronen