maanantai 17. helmikuuta 2014

Lumiukkoja ja tiimityötä

"Partiolainen -- ymmärtää, että yhdessä tekemällä saa aikaan suurempaa." (Partiokasvatus>kasvatustavoitteet>suhde toisiin ihmisiin)



Tällä viikolla sää oli mitä mainioin lumiukkojen rakentamiseen, mikä mahdollisti Karhunpentujen innolla odottaman lumiukonrakennuskilpailun järjestämisen. Säännöt olivat seuraavat: lumiukolla tulee olla kädet, silmät, nenä ja suu, ja korkeimman lumiukon rakentanut joukkue voittaa. Karhunpennut jakautuivat kahteen kolmen hengen joukkueeseen: Lumipalleroisiin ja Lumiukkomaakareihin. Eli ei kun vain kisa käyntiin!

Kisassa sudenpentujen tiimityöskentelytaidot joutuivat koetukselle, sillä joukkueet eivät saaneet pyytää apua tai neuvoja lumiukkojensa kasaamiseen. Yhteistyöllä ja nokkeluudella molempien joukkueiden lumiukot nousivat kuitenkin sellaisiin mittoihin, että akelatkaan eivät sitä olleet uskoa todeksi.

 

Mikä onkaan paras taktiikka sen jälkeen, kun oma pituus ei enää riitä? Kuvat:Petra Mustonen







Aikaa lumiukkojen rakentamiseen oli vajaa tunti. Jännitys tiivistyi loppua kohti, sillä joukkueet olivat hyvin tasaiset. Kumpikin joukkue viimeisteli tuotostaan vielä viimeisillä sekunneilla. Kisan päätteeksi kukaan ei osannut sanoa, kumpi lumiukko oli korkeampi. Kisa päättyi siis tasapeliin, joten kaikki voittivat. Yksi asia ainakin on varma: Tällaisia lumiukkoja ei kukaan olisi pystynyt yksin rakentamaan!


Vasemmalla Lumi-palleroiset ja oikealla Lumiukko-maakarit valmiine lumiukkoineen.
Näistä sietää olla ylpeitä!   
Kuvat:Petra Mustonen





Karhunpentujen jälkeen kololle saapuivat Kotkat, jotka hekin innostuivat lumiukkokilpailusta. Heidän kilpailuversiossaan vain korkeus ratkaisi, muuten kaikki keinot olivat sallittuja. Tässä vielä pari Kotkien keksimää taktiikkaa:


Tukikeppi lumen 
sisällä on hyvä tapa
lisätä korkeutta.
Kuva: Petra Mustonen


Puuta vasten rakentamalla
puu toimii tukena ja siihen kiipeämällä 
lunta saa helposti
 vietyä korkealle.
Kuva: Petra Mustonen