keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Näytelmiä Pyhästä Yrjänästä

23. huhtikuuta on partiolaisten suojelupyhimyksen, Pyhän Yrjänän päivä. Viikko, jolle tuo päivä sijoittuu, on Suomessa partioviikko, ja silloin partiolaiset ovat esillä tavallista enemmän kautta maan. Siililauma teki päivän kunniaksi näytelmiä Pyhän Yrjänän tarinasta ja esitti ne koloillassa. Lopputulokset olivat upeita!





"LEGENDA B-P:N KERTOMANA

Pyhä Yrjänä syntyi Kappadokiassa Herran vuonna 303. Seitsentoistavuotiaana hän pestautui ratsuväen sotilaaksi, ja pian hänet tunnettiin urheudestaan.

Kerran hän tuli Selem-nimiseen kaupunkiin, jonka lähettyvillä eli lohikäärme. Sille oli joka päivä syötettävä yksi kaupungin asukkaista, joiden kohtalon arpa ratkaisi. Sinä päivänä, jolloin Pyhä Yrjänä tuli kaupunkiin, arpa oli langennut kuninkaan tyttären, Cleolindan, osalle. Pyhä Yrjänä päätti, ettei prinsessa saisi kuolla, ja niin hän hyökkäsi läheisessä suossa makaavan lohikäärmeen kimppuun ja tappoi sen.

Pyhä Yrjänä oli juuri sellainen kuin partiolaisen tulisi olla: Kun häntä kohtasi vaikeus tai vaara, miten suuri tahansa, vaikkapa lohikäärmeenkin muodossa, hän ei koettanut paeta sitä peläten, vaan hyökkäsi sen kimppuun omin ja hevosensa voimin. Vaikka hän oli huonosti aseistettu tämän kaltaista ottelua varten, hänellähän oli vain keihäs, hän kuitenkin kävi siihen, teki parhaansa ja lopulta onnistui voittamaan taistelun, mihin kukaan ei ollut uskaltanut ryhtyä.

Juuri tällä tavalla partiolaisen olisi suhtauduttava vaikeuksiin tai vaaraan, olkoot ne miten suuria tai pelottavia tahansa tai olkoon hän miten huonosti varustettu tahansa. Hänen on käytävä niiden kimppuun rohkeasti ja luottavaisesti käyttäen kaikki voimansa voittaakseen ne. On olemassa mahdollisuus, että hän onnistuu. Pyhän Yrjänän päivä on huhtikuun 23. Sinä päivänä kaikki kunnon partiolaiset ajattelevat erityisesti partiolupaustaan ja partiolakiaan."

PartioWiki: http://fi.scoutwiki.org/Pyh%C3%A4_Yrj%C3%B6 (luettu 7.4.2014)