sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Maahisia, trangiapizzaa ja arvoituksia

Sudenpenturyhmä Karhunpennut ja seikkailijaryhmä Kanootinsärkijät olivat viikonloppuleirillä Kaavin Kiehisten partiomajalla Kaavin Luotosella 25.-26.10. Myös nallepartiolaiset vierailivat leirillä lauantaina.

Leiri alkoi puoliltapäivin, jolloin leiriläiset alkoivat pystyttää puolijoukkuetelttaa. Sen parissa aherrettiin jonkin aikaa, kunnes huomattiin mukana olevan väärät telttakepit... No, onneksi koko porukka mahtui majoittumaan sisällä majassa, eikä telttaa loppujen lopuksi tarvittu. 


Teltanpystytyspuuhissa.
Kuva: Petra Mustonen

Iltapäivällä saapuivat nallepartiolaiset. Heidän tehtävänään oli askarrella metsän antimista itselleen jonkinlainen metsän asukas, kuten esimerkiksi maahinen tai tonttu. Tällä välin isommat leiriläiset rakentelivat puusta ristinollapelejä.

Tässä syntyy maahisia. Ne asuvat metsässä kantojen alla ja kivenkoloissa.
Kuva: Anni Pertta Saukkonen


Ihan Superhienoja maahisia syntyi!


Nallet lähtivät ruokailun jälkeen ja illemmalla leiriläiset kokeilivat tehdä jotakin vähän erikoisempaa retkikeittimellä: nimittäin pizzaa. Lopputulos jäi hiukan raa'aksi, mutta ensi kerralla osaa sitten jo paremmin. Joka tapauksessa ohje osoittautui toimivaksi, kunhan tekemiseen varaa riittävästi aikaa ja ohjeita noudattaa tarkasti.

Ohje on peräisin Partio-lehdestä 2/2014
(Retkiruokaa 2.0, kirjoittanut Ilona Seppälä)

Iltanuotiolla paistettiin halsterileipiä, makkaraa ja tikkupullaa sekä ratkottiin arvoituksia. Yö sujui hyvin ja mökissä oli lämmin nukkua. Aamulla sitten alettiinkin purkaa leiriä ja suunattiin kotia kohti, jälleen uusien partiomuistojen kera!

Tässä on arvoitukset, joita iltanuotiolla ratkottiin. Kaikista tulee vastaukseksi esine, jonka voi
löytää leiripaikalta. Keksitkö vastaukset? Sudenpennut ja seikkailijat keksivät kaikki!